Maalausohjeet
Asunnon asunnon materiaalit ja värisävyt ovat tarkoin valittuja, joten asumiskokemuksen sekä laadun varmistamiseksi seinien sisustusmaalaus ei ole sallittua.
Jos seiniin on jäänyt kiinnitysjälkiä, tulee ne paikata ja koko seinä maalata uudelleen. Juli-kotien laatutason varmistamiseksi edellytämme maalaustöiltä aina SisäRyl 2012 -määritysten mukaista lopputulosta, joten suosittelemme niiden teettämistä ensisijaisesti ammattilaisella. Väärin tehtynä vahingot voivat olla suurempia kuin hyöty: Esimerkiksi maalitahra katossa aiheuttaa koko katon ylimaalaamisen. Mikäli olet varma, että osaamisesi on riittävällä tasolla, olemme koonneet alle ohjeet maalaustyön suorittamiseksi.
Seinäpintaa maalattaessa maalaa aina koko seinäpinta kauttaaltaan ja varo varsinkin kattoon osumista. Kattopintojen, kiintokalusteiden ym. maalaaminen on kielletty.
Ennen aloittamista
Varaa riittävästi maalia maalattavien pintojen ylimaalaukseen kahteen kertaan. Keskimääräinen maalin riittävyys on noin 10 m2 / litra. Huomioi, että seinä tulee maalata alkuperäisellä sävyllä.
Varmista, että sinulla on käytössäsi tarvittavat välineet: Laadukas tela, rajaaja, pensseli, riittävät suojaustarvikkeet sekä työvalo.
Tutustu maalien ja muiden käyttämiesi tuotteiden käyttöohjeisiin
Suojaa maalattavan alueen ympäristö, mm. lattiapinnat, listat ja kiintokalusteet
Irrota pistorasioiden ja valokatkaisijoiden kannet
Pese maalaustela ennen käyttöä
Sekoita maalaustuotteet huolellisesti
Pohjatyöt
Poista mahdolliset proput ja kiinnikkeet
Pese maalattavat seinäpinnat
Huuhtele pinnat ja anna kuivua
Tasoita kolot, reiät ja halkeamat siihen tarkoitetulla tasoitteella
Hio tasoitetut alueet huolellisesti
Pohjamaalaa tasoitetut kohdat
Varmista pintojen siisteys sekä maalin kuivuminen
Maalaustyöt
Rajaa maalattava seinä maalarinteipillä ja aloittamalla maalaustyöt maalausalueen reunoista, käytä maalaukseen rajaajaa.
Rajauksien jälkeen voit maalata maalattavan pinnan muut osat maalaustelalla
Viimeistele maalattu pinta telaamalla levitetty alue alhaalta ylöspäin tasaisen maalausjäljen varmistamiseksi
Poista mahdolliset maalarinteipit heti maalaustyön jälkeen
Maalauksen jälkeen
Maalin kuivuttua kiinnitä pistorasioiden ja valokatkaisimien kannet
Toimita tyhjät purkit kierrätykseen ja maalijäte ongelmajätekeräykseen.
Etkö löytänyt etsimääsi vastausta? Ota yhteyttä tai jätä soittopyyntö niin olemme pian yhteydessä sinuun.
Yhteydenottolomake